
Hyvinvoinnin itsetuntomatkat
Mielenvalmennus - Mental training
Mitä sinä tarvitset? Paremmat yöunet? Vankemman itsetunnon? Rohkeutta sosiaalisiin tilanteisiin? Apua työ- ja yksityiselämän hallintaan? Hoikemman vartalon? Apua tupakoinnin lopettamiseen? Motivaatiota? Menestystä urheilussa? Ehkä vähän kaikkea tai jotain muuta…?
Mielenvalmennus (mentaalivalmennus - mental training) sopii kaikille ja kaikenikäisille. Sen avulla opitaan keskittymään olennaiseen, vahvistetaan itseluottamusta ja uskoa itseen sekä muutosvalmiutta. Mielenvalmennuksella pyritään vaikuttamaan sekä valmennettavan tietoisuuteen että alitajuntaan.
Mielenvalmennukseen voidaan yhdistää hypnoosi- ja rentoutusohjausta sekä mielikuvaharjoittelua, jolloin päästään nopeammin myönteisiin tuloksiin, kohti toivottua muutosta ja tavoitetilaa (esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen, paremmat yöunet, painonhallinta, urheiluvalmennus).
Mielenvalmennusta voidaan käyttää urheilijoiden valmentautumisessa mutta sitä käytetään nykyisin yhä useammin esimerkiksi johtamiskoulutuksessa, terapiatyössä ja opetuksessa – siis kenelle tahansa meistä missä tahansa tilanteessa.
Ensimmäinen askel muutoksen ja paranemisen tiellä on tiedostaminen. Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi. Change your thoughts and you'll change your world.(Norman Vincent Peale)
Ota rohkeasti yhteyttä ja suunnitellaan sinun tilanteeseesi sopiva kokonaisuus.
Valmennuksen hinta 70 €/kerta (n. 1,5 h)
Rentoutus- ja hyvinvointiohjaus
Rentoutuminen on tehokas ja hyödyllinen stressinhallintakeino ja ehkä edullisin ennaltaehkäisevän terveydenhuollon väline.
Säännöllisellä rentoutumisella on tutkitusti todettu olevan useita myönteisiä vaikutuksia. Meillä kaikilla on rentoutumisen taito ja helppo tie rentoutumisen harjoittelemiseen on tehdä se ohjatusti.
Rentoutusohjaus (relaxation coaching) voidaan tehdä joko yksilöohjauksena tai ryhmässä. Rentoutusohjauksen yhteydessä harjoitellaan myös voimaannuttavia ja rentoutta lisääviä hengitystekniikoita.
Oikeanlaisen rentoutumisen harjoitteleminen on perusta myös urheilijan valmentautumisessa ja on avain mentaaliharjoittelulle.
Myös lämmitetyt intialaiset jokikivet (Shiva Lingam -kivet) voidaan yhdistää rentoutumiseen, jolloin päästään hyvin syvään ja hoitavaan rentouden tilaan.
"Olen tyytyväinen, että soin itselleni tällaisen hemmotteluhetken arjen vaatimusten keskelle. Hoito oli todella rentouttava ja nukuin hoidon jälkeisen yön pitkästä aikaa todella hyvin. Sain levättyä, minkä jälkeen ongelmani tuntuivat paljon pienemmiltä. Tulen ehdottomasti uudestaan!" (rentoutushoito, jossa mukana intialaiset Shiva Lingam -jokikivet)
Varaa Sinäkin aikaa itsellesi ja hyvinvoinnillesi - tietoiselle läsnäololle - mindfulnessille. Tule oppimaan stressinhallintakeinoja jokapäiväiseen hyödyntämiseen joko henkilökohtaisessa ohjauksessa tai ryhmässä.
Hinta 45 €/kerta (n. 1,5 h)
Mental sport – Henkinen valmennus urheilussa
Oikeanlaisen rentoutumisen harjoitteleminen on perusta urheilijan valmentautumisessa ja avain mentaaliharjoittelulle. Henkisen valmennuksen tavoitteena on saada urheilijan vahva henkinen kantti vieläkin vahvemmaksi, oppia tuntemaan omaa minää sekä saada optimisuoritus esiin kilpailutilanteessa.
Harjoituskaudella henkisen valmennuksen tavoitteena on pitää motivaatiota yllä, olla apuna tavoitteiden asettamisessa sekä toimia myös mielikuvaharjoittelun välineenä.
Kilpailukaudella annetaan taas eväitä kilpailuihin latautumiseen sopivan jännitystilan saavuttamiseksi.
Urheilijan näkökulma
”Body Fitness -lajin harrastaminen kilpailumielessä on yhtä suurta projektia, jossa jokaisen palasen pitää loksahtaa kohdalleen – treeni, ruokavalio, lepo, sosiaalinen elämä, lisäravinteet, motivaatio, mieli, terveys ja pisteenä i:n päälle itse viimeistely ennen kilpailua. Joka päivä on mentävä eteenpäin ja silti kuitenkin pyrittävä elämään normaalia elämää - on käytävä työssä, hoidettava normaalit arjen rutiinit jne.
Fysiikan rakentaminen on erittäin työläs, hidas ja rankka projekti. Mutta samalla kun kroppa kehittyy, pystyn kasvattamaan myös mieltäni. Mentaalinen valmennus on auttanut asettamaan ja ylittämään rajoja, auttanut pysymään suunnitelmassa ja itsekurissa silloin kun normaalisti antaisi periksi.
Olen oppinut mentaalisen valmennuksen tuella tuntemaan itseni uudelleen, löytänyt sisäisen voimani, saavuttanut tasapainon ja ennen kaikkea oppinut tunnistamaan ja hyväksymään itseni kaikkinensa.”
(Photo copyright) Kirsi-Maria Jäppinen
Fitness Classic 2014 kevät +168, 5. sija
SM-kilpailu Body Fitness syksy 2014 +168, 5. sija
Kenelle, milloin, miten?
Mentaalinen valmennus sopii niin yksilö- kuin joukkuelajien urheilijoille riippumatta urheilijan iästä tai lajista, ja sitä voidaan toteuttaa sekä henkilökohtaisena että ryhmävalmennuksena. Sen avulla voidaan muun muassa:
-
parantaa motivaatiota, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä (urheilussa, kuten ylipäätään elämässä, tulokset eivät synny hetkessä)
-
parantaa suoritustekniikkaa
-
saada yhdistettyä paremmin tehot ja tekniikka
-
parantaa keskittymistä sekä harjoituksissa että kilpailutilanteessa (sulkea pois ulkopuoliset häiriötekijät)
-
vahvistaa itsetuntoa ja itseluottamusta
-
käsitellä erilaisia pelkotiloja ja lisätä rohkeutta
-
lisätä rentoutta ja hyvää oloa.
Osana mentaalivalmennusta voidaan käyttää erilaisia rentoutta lisääviä harjoitteita ja hypnoosia, mikä helpottaa ja tehostaa visualisointia ja mielikuvaharjoittelua. Henkinen vahvuus tulee esille hyvänä itseluottamuksena, kykynä hallita omia tuntemuksia sekä kokonaisvaltaisena tasapainoisena hyvänä olona.
Ota sinäkin mentaalinen valmentautuminen osaksi harjoitteluasi. Tulokset alkavat näkyä sekä urheilusuorituksissa että normaalissa arjessa. Ota yhteyttä ja suunnitellaan Sinun tarpeisiisi sopiva valmennuskokonaisuus.
Valmennuksen hinta 85 € / kerta (n. 1,5 - 2h)


